torstai 17. toukokuuta 2012

till stockholm


Tänään, helatorstaina oli meilläpäin ehkä paras sää koko keväänä, lämmintä oli reilusti päälle 20 ja kanit pääsivät ulkoilemaan ulkotarhaansa lähes koko päiväksi. Huomenna olen lähdössä laivalla viikonlopuksi Tukholmaan, jonka takia veimme kanit mummolleni hoidettavaksi. Olen todella innoissani Tukholman matkasta, vaikka käyn siellä aika usein. Silti on mukava päästä hetkeksi pois tutusta paikasta! Kanien ulkotarha on noin 4x2 metrinen valmistarha, joka ostettiin kaneille viime kesänä. Alla kuvia ulkotarhasta, Tukholmasta ehkä kuvia alkuviikosta, jos muistan ottaa kameran mukaan!








Eräs lempiasioistani kanien ja matkailun lisäksi on leipominen! Tänään tein ihania Prinsessa-cupcakeja, joiden ohje löytyy hellapoliisi -sivustolta. 

PRINSESSA-CUPCAKES20 muffinsia

200g juoksevaa margariinia
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 dl LU Prinsessa Piparkakkuja murustettuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100g maustamatonta tuorejuustoa

Pinnalle:
2 dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
mansikanmakuista tomusokeria
koristeluun esim. Prinsessa-piparkakkuja
Sekoita juokseva margariini, sokeri, munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet keskenään puuhaarukalla. Lisää joukkoon vielä tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina isoihin muffinivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Koristele jäähtyneet muffinit:
Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto.
Mausta vaniljasokerilla ja mansikanmakuisella tomusokerilla.

Pursota seos muffinien pinnalle ja koristele esim. Prinsessa-piparkakuilla.


sunnuntai 13. toukokuuta 2012

homma hanskassa, hanskat hukassa

Kuten huomaattekin, muokkasin hieman blogini värejä, tein bannerin ja lisäsin alas luitko? -painikkeen. Bannerista ja blogin ulkoasusta kuulisin ihan mielelläni mielipiteitä (--: Leikkasin kanien kynnet tänään, kynnet olivat kasvaneet todella paljon, vainkka ne kolmisen viikkoa sitten leikkasin. Inkku antaa leikata kynnet nykyään todella hyvin eikä yritä pyristellä edes pakoon. Röpö taas yrittää päästä kaikin keinoin pois tilanteesta, ja saankin aina kynsienleikkauksen aikana paljon raavintajälkiä käsiini. Kynsien leikkauksen jälkeen vein kanit noin tunniksi ulkotarhaansa, olihan ulkona asteita 15,5! Ulkotarhasta lisää juttua joskus lähitulevaisuudessa. Loppuun muutama kuva..




lauantai 12. toukokuuta 2012

kui mä sit mun kanei hoidan?


Nyt on siis aika selostaa vähän omien kanieni hoidosta, kuten siitä missä pienet pupuset asuvat, kuinka ruokin kanejani jne.




Kanini asuvat vapaa huoneessani, ainoastaan yöksi telkeän ne omaan häkkiinsä. Huoneeni on tehty kaniturvallisesksi; johdot on suojattu puutarhaletkulla, sänkyni päällä on vahakangas, Inkku rakastaa sänkyyni kusemista. Häkki on kaksikerroksinen, 100cm leveä. Yläkertaan kanit pääsevät kopin yläpuolella olevan reiän kautta. Yläkerrassa on kanieni pissalaatikko, heinät, vesi ja ruuat.





Kanini saavat aamulla, sekä iltapäivällä ylimmässä kuvassa olevan määrän pellettejä. Pitkulainen pelletti on Versele Lagan Cuni completea, alemmassa kuvassa on Supa rabbit excel lightiä. Illalla kanit saavat alimmassa kuvassa olevan määrän tuoretta ruokaa (: Loppuun vielä muutama kuva tästä päivästä...






torstai 10. toukokuuta 2012

+17 astetta, oh my god (8

jaa, ihan normaalia kuuluu kaneille ja minulle. Ulkoilu ollaan entistä harvemmin, kun itselläni on juuri menossa kevään viimeisimmät kokeet ja muutakin kiirettä on ollut (: Tänään kuitenkin oltiin Röpön kanssa ulkoilemassa, tosin vain viitisentoista minuuttia. Viikonloppuna, mahdollisesti huomenna tulossa pidempi postaus kanien tavaroista ja ruuista!






torstai 3. toukokuuta 2012

se on INKKU!

Nyt sitten asiaa toisesta kanistani, hermeliinityttö Inkusta.


Inkku, viralliselta nimeltään Blåsippans Ginger, tuli meille tammikuussa 2011. Tyttö ostettiin edellisen kanini, Röpön seuraksi. Inkun isä on Siriuksen Playman, ja emä Blåsippans Kiss of Dawn. Inkun polveutumispisteet on 14, näyttelyissä ei olla käyty, vaikka sinne voisi mennä, Inkulla on tatuoinnit ja vastaavat kunnossa.


Luonteeltaan Inkku on arka, perheenjäseniä tyttönen jopa nuolee, vieraita juoksee mökkiin piiloon. Inkku myös syö sähköjohtoja, tapetteja, sohviamme yms. lähes kaikkea mahdollista, vaikka olisi tarjolla oksia, sekä uuta kovaa syötävää.



tiistai 1. toukokuuta 2012

täs mä ja mun kanit

Tein oman blogin, jossa kerron kanieni elämästä. Ensimmäisessä viestissä esittelen ensimmäisen kanini, jonka nimi on Röpö! Seuraavissa viesteissä sitten infoa hermeliinityttösestäni, nimeltään Inkku (:


Röpö 

Röpön 1. päivä


Röpö tuli minulle elokuun alussa vuonna 2010, jolloin pikku poika oli täyttänyt juuri kaksi kuukautta. Röpö ostettiin kotkan faunattaresta, se maksoi 75 euroa. Röpön äiti on nimeltään Hottentotin Niiskuneiti, isästä ei ole tietoa. Röpö ei siis ole rekisteröity, joten se on rodultaan risteytys, vaikka molemmat vanhemmat ovat oletettavasti kääpiöluppia (mitä olen ainakin kasvattajalta kysellyt). Väriltään kaunis Madagaskar viittakuvio. 


Ensimmäinen joulu


Röpö leikattiin heti lokakuussa, kun se oli neljä kuukautta. Luonteeltaan Röpö on oikein ihana kani, joka on todella ihmisrakas. Hieman Röpöstä löytyy isoa gansterimiestä, kun haistaa kaverini vaatteissa toisen uroskanin. Röpö rakastaa banaania, sekä salaattia. Pelleteistä pikku pupu ei oikein välitä, kuitenkin niitä syö muun ruuan puutteessa.


Röpö ja jo kuollut hermeliinityttö Ruusu
Ensimmäiseen kanikaveriinsa Röpö tutustui uutena vuotena. Röpö rakastui heti Ruusu-tyttöön, joka oli kuvaushetkellä jo kunnioitettavassa yhdeksän vuoden iässä.


Yhteiskuva
Muutaman viikon jälkeen Ruusun vierailusta taloomme asteli pienenpieni hermistyttö Inkku. Kaneistani on lähes mahdoton löytää hyvää yhteiskuvaa, yllä oleva kuva on otettu noin vuosi sitten.